Kippaaminen pokerissa

Pokeri on valintojen ja todennäköisyyksien peli. Pelaajalla on aina valittavanaan pari vaihtoehtoa. Parhaan vaihtoehdon valitseminen vaatii tilanteen tulkitsemista ja ymmärtämistä. Nämä vaihtoehdot ovat tilanteesta riippuen lyöminen, sököttäminen, korottaminen tai kippaaminen. Kippaamisesta käytetään usein myös englanninkielistä termiä fold tai foldaaminen.

Kippaamisella tai foldaamisella tarkoitetaan yksinkertaisesti jaon luovuttamista kesken kaiken. Kun pelaaja kippaa, tämä luovuttaa jaon, eikä voi enää voittaa sen aikana kasvatettua pottia.

Milloin voi kipata?

Kippaaminen on suoritettava omalla vuorolla. Vaikka tietäisit kippaavasi jo edeltävän pelaajan vuoron aikana, niin on hyvien tapojen vastaista hätiköidä ja huudella omasta päätöksestä ennenaikaisesti.

Kippaamisen säännöt vaihtelevat pokerin variaatioiden ja yksittäisten pelituokioiden- ja pöytien välillä. Lähtökohtaisesti jo ensimmäisellä kierroksella voi kipata, kun toisena vaihtoehtona olisi maksaa sokkopanos. Vastaavasti viimeisellä kierroksellakin on sallittua kipata, vaikka tässä ei mitään järkeä olisikaan.

Kippaamisen tärkeys

Kippaaminen on oleellinen osa pokeria. Etenkin Texas Hold’emissa, pokerin variaatioista suosituimmassa, todella suuri osa käsistä olisi kannattavinta kipata. Kippaamisen tärkeyden ymmärtäminen on vaikeaa etenkin uusille pelaajille. Monet uudet pelaajat lähtevät mieluummin kokeilemaan onneaan tai kasaamaan hurjia ylibluffausskenaarioita, kuin kippaisivat kuten tilanteessa kuuluisi.

Pottikateus ja pottiego

Uusien pelaajien haasteita kipata, vaikka todennäköisyyksiä voittoon todellisuudessa ei olisi, voidaan selittää pottikateudella. Pokerissa pelaajien on pidettävä pää kylmänä ja kädet vakaina. Jos kuitenkin potti on kasvanut houkuttelevan suureksi, niin etenkin uudelle pelaajalle ajatus luovuttamisesta ja potin jättämisestä toisten pelaajien vastuulle on kivuliaan karvas. Pottikateudesta poisoppiminen on kuitenkin yksi askelista, jotka uuden pelaajan on otettava kehittyäkseen pokerinpelaajana.

Pottikateuden lisäksi usein puhutaan pottiegosta. Pokeri on todennäköisyyksien peli. Kovinkaan machoilija ei voi taistella tätä vastaan. Liian suuri ego ja usko omaan intuitioon todistettujen todennäköisyyksien sijaan on varma keino tuhlata pelikassa nopeasti.

Kasinot
4,0 rating
BitStarz on palkittu, turvallinen kryptovaluutta- ja pelaajaystävällinen onlinekasino.
4,0 rating
Casino Universe on N1 Interactive Limitedin niin sanottu Pay N Play -kasino, joka avattiin vuonna 2020.
4,0 rating
Neon54 Online Casino on uusi onlinekasino, joka tuo uutta ilmettä ja uudenlaisen pelaajakokemuksen uudenlaisilla ja käyttäjälähtöisillä kotisivuillaan.
4,5 rating
Numero kahdeksan tunnetaan monissa kulttuureissa onnennumerona.
4,0 rating
GGPoker on yksi maailman suurimmista onlinepokeripalveluista.