Texas Hold´em pelin kulku askel askeleelta

Suositun Texas Hold´em pokerin pelin kulku voi äkkiseltään näyttää sekavalta ja vaikealta, mutta pelin oppiminen käy helposti kahdeksan askeleen oppipolun kautta. Pokerin yleiset perusteet on myös hyvä tuntea ennen Texas Hold´em peliin perehtymistä. Tässä pokerivariaatiossa on mahdollista hyödyntää erilaisia pelitaktiikoita aina lähtien bluffauksesta position eli oman pöytäaseman hyödyntämiseen.

Ennen taktiikoiden hyödyntämistä on sisäistettävä pelin kulku, jotta osaa varautua eteen tuleviin tilanteisiin. Pelissä jaetaan jokaiselle kaksi piilokorttia ja tämän jälkeen kierros kerrallaan yhteensä viisi yhteistä korttia pelipöydälle. Näiden korttien avulla muodostetaan mahdollisimman hyvä viiden kortin pokerikäsi. Korotuskierroksia on yhteensä neljä, joiden aikana pelaajan on joka kerta tehtävä päätöksensä siitä, haluaako hän

  1. chekata eli jättää korottamatta (check),
  2. katsoa eli maksaa aiemmin lyödyn korotuksen (call),
  3. lyödä eli tehdä ensimmäisen panostuksen pottiin (bet),
  4. korottaa eli lyödä lisää rahaa pottiin ensimmäisen panostuksen jälkeen (raise) vai
  5. luovuttaa pelikierroksen (fold).

Päätöksen tekemiseen ei ole pitkää harkinta-aikaa. Yleensä päätös tulee tehdä kymmenen sekunnin sisällä, mutta toisinaan nettikasinoilla on mahdollista klikata itselleen muutamankymmenensekunnin lisäaika. Jotta tämän lyhyen ajan voisi käyttää pelin aikana mahdollisimman tehokkaasti, kannattaa tutustua seuraavaksi esiteltäviin pelin vaiheisiin ennen pelaamisen aloittamista.

1. Palauta mieleesi pokerikäsien arvot

Ennen kuin istahdat pelipöytään tai klikkaat itsesi nettipokerin pariin, kaiva esiin pokerikäsien arvotaulukko. Niin kokeneiden pelaajien kuin aloittelijoiden on hyvä aloittaa hengittämällä rauhallisesti ja vähintäänkin silmäillä läpi pokerikäsien arvojärjestys. Eri käsien arvokkuuden ymmärtämisen pitäisi itse pelin aikana tulla suoraan selkäytimestä, jotta pystyt tekemään loogisia päätöksiä pelissä jatkamisesta, panostamisesta tai luovuttamisesta.

2. Ymmärrä aloituskäden ja position merkitys pelin aikana

Aloituskäsi tarkoittaa ensimmäiseksi jaettavia kahta piilo- eli taskukorttia. Aloituskäsien arviointi on ensimmäisiä strategisia valintoja jokaisella pelikierroksella. Erilaisia vinkkejä ja valmiita taulukoita siitä, mitä kunkin aloituskäden kanssa kannattaa tehdä, löytyy verkosta runsaasti. Yleisohje on korottaa suurilla pareilla ja yleensä myös kymppi- ja jätkäpareilla. Valinta on aina pelaajalla ja oikea päätös on myös tilannekohtainen. Jos tiedät pöydässä olevan pelaajia, jotka korottavat vain erittäin hyvillä korteilla, ei kymppiparillakaan kannata lähteä riskeeraamaan.

Nettipokerissa pelipöydässä istuu pääosin yhdeksän pelaajaa jolloin pelipaikat eli positiot jakautuvat alkuposition, keskiposition ja myöhäispositioon. Varhaispositiossa ovat aina heti jakajan vasemmalla puolella istuvat pelaajat. Tämän jälkeen tulevat luonnollisesti keskiposition pelaajat ja viimeisenä vuorossa olevat pelaajat ovat myöhäispositiossa. Varhaisessa positiossa olevilla on paras mahdollisuus bluffata kierroksen alussa ja pelotella muita pelaajia lopettamaan. Jos tiedät jonkun pelaajan olevan holtiton korottaja ja hän lyö heti varhaispositiosta korotuksen, saattaa hän hyvinkin bluffata.

3. Ennen pöytäkorttien jakoa

Ennen kuin Texas Hold´em pelissä jaetaan ensimmäiset kolme yhteistä korttia pöydällä kaikkien nähtäväksi, jokainen pelaaja saa kaksi piilokorttia. Samalla jakajasta seuraavat kaksi pelaaja asettavat pakollisen blindin eli sokkopanoksen. Ensimmäinen pelaaja jakajan vasemmalla puolella asettaa pienen blindin ja toinen pelaaja jakajasta vasemmalle asettaa suuren blindin. Tämän joutuvat kaikki pöydän pelaajat tekemään vuorollaan sillä jakovuoro liikkuu joka kierroksen jälkeen vasempaan seuraavalle pelaajalle.

Pieni blindi on puolet sokkopanoksen suuruudesta ja suuri blindi on pelin alkupanoksen suuruinen. Tämän jälkeen ison blindin asettajan vieressä olevan pelaajan tulee päättää taskukorttien perusteella, haluaako hän maksaa blindin ja olla mukana pelissä vai korottaa tai luovuttaa. Näin peli jatkuu, kunnes kaikki pelaajat ovat tehneet vuorollaan päätöksensä.

4. Flopin eli pöytäkorttien jaon jälkeen

Seuraavaksi pöytään jaetaan kolme korttia kuvapuoli ylöspäin kaikkien nähtäväksi. Tätä kutsutaan pelissä flopiksi. Tämän jälkeen alkaa panostuskierros jakajan vieressä vasemmalla puolella istuvasta pelaajasta. Jos kukaan ei panosta, ei potti kasva lainkaan ja seuraava kortti jaetaan pöydälle.

5. Turnin eli neljännen pöytäkortin jälkeen

Neljännen pöytäkortin eli turnin asettamisen jälkeen alkaa vastaava panostuskierros kuin edellisessä kohdassa. Pelissä mukana olevien on pystyttävä nopeasti arvioimaan uuden kortin vaikutus omaan pelikäteensä. Jos turni vahvistaa itselle erinomaisen käden, on aika nyt viimeistään aloittaa korottaminen ja pyrkiä samaan lisää rahaa pottiin tai pelotella muut pelaajat luovuttamaan. Epävarman käden omaavalle turni on vaikea paikka, sillä jatkaminen seuraavaan korttiin voi tulla kalliiksi, mikäli muut pöydän pelaajat innostuvat korottamaan.

6. Riverin eli viidennen pöytäkortin jälkeen

Viimeinen pöydälle asetettava kaikille näkyvä kortti eli river tarjoaa viimeiset mahdollisuudet korotuksiin. Jos onni ei ollut myötä ja muut pelaajat lyövät innokkaasti korotuksia pöytään, on pystyttävä pitämään pää kylmänä ja toimimaan rationaalisesti. Jos oma väri, täyskäsi tai muu huippukäsi jäi saamatta, bluffaako vastapelaaja potin toivossa vai kannattako vielä maksaa voidakseen nähdä onko oma heikko käsi sittenkin parempi kuin vastustajan käsi? Vastauksen saa selville vain katsomalla ja maksamalla toisen pelaajan tekemän panostuksen.

Riverin aikana tehtävällä päätöksellä voi välttyä enemmältä vahingolta, jos on lähtenyt kierroksiin mukaan toivoen onnenpotkua, joka ei ole toteutunut. Psykologisesti tässä vaiheessa luovuttaminen on vaikeinta, sillä potti voi olla kasvanut suureksi ja sen menettäminen mahdolliselle bluffaajalle kismittää. Toisaalta säästetty raha mahdollistaa pelin jatkamisen seuraavalle kierrokselle, jolloin kenties on sitten parempi onni korttien jaossa. Päätös on yksin pelaajalla itsellään ja montaa sekuntia päätöksen tekemiseen ei ole.

7. Näyttö eli showdown

Näyttö on pelikierroksen viimeinen ja jännittävin vaihe. Texas Hold´em Showdown paljastaa pelaajien taskukortit ja näyttää kenellä oli oikeasti vahva käsi ja kuka yritti bluffia. Tänne asti pääseminen on saattanut kasvattaa potin mojovan kokoiseksi ja sen vie mukanaan pokerin sääntöjen mukaisesti vahvimman käden omaava pelaaja.

Mikäli muut pelaajat ovat luovuttaneet ennen näyttöä, ei viimeisen pelaajan tarvitse paljastaa taskukorttejaan. Bluffaajat haluavat usein kuitenkin heittää suolaa haavoihin ja näyttävät muille pelaajille surkeat taskukorttinsa. Tämäkin on osa pokeristrategiaa. Näyttämällä voiton jälkeen heikot taskukortit saattaa onnistua nakertamaan muiden pelaajien itsetuntoa tai saa heidät hermostumaan ja tekemään huonoja valintoja tulevilla kierroksilla. Pokerissa pärjäävät parhaiten kylmähermoiset pelaajat.

8. Uusi pelikierros

Seuraava pelikierros alkaa nettipokerihuoneissa automaattisesti. Jakajan vuoro siirtyy yhden pelaajan verran vasemmalle ja sokkopanokset asetetaan pöydälle automaattisesti, ellei pelaaja ole sitä asetuksista estänyt. Esto kannattaa laittaa päälle, jos ei ole varma kauanko aikoo pöydässä pelata. Pöydästä poistuminen tapahtuu ennen sokkopanosten asettamista tai heti sen jälkeen, kun on päättänyt luovuttaa kätensä pelikierroksen aikana.

Samassa pöydässä jatkamista mahdollisimman pitkään puoltaa se tosiseikka, että näin pystyt luomaan näkemyksiä toisten pelaajien pelityylistä. Seuraamalla toisten pelaajien pelityyliä voi arvioida omaa toimintaansa uudelleen tulevilla pelikierroksilla. Omaa pelityyliään voi aina hieman muokata sen mukaan miten muut samassa pöydässä pelaavat ja näin saatatkin olla se, joka vie seuraavan kierroksen potin mukanaan.

Yhteenveto

Texas Hold´em pelin kulku on melko yksinkertainen. Pelipöytään ei kuitenkaan kannata rynnätä suin päin, vaan säännöt ja pelin kulku kannattaa opetella ensin. Pelin aikana on tehtävä nopeita päätöksiä, joten siinä vaiheessa ei tulisi joutua miettimään sitä, mikä olikaan oman käden arvo pokerikäsien arvotaulukossa. Käyttämällä hetken aikaa perusasioiden opetteluun voi itse pelistä nauttia huomattavasti enemmän liittyessään itsevarman tunteen siivittämänä suosituimman pokerivariaation pyörteisiin.

Kasinot
5,0 rating
5,0 rating
4,3 rating
4,0 rating
4,5 rating