Nettipokeri tuo pokerin kotisohvalle

Pokeri on ehdottomasti yksi suosituimmista korttipeleistä ja sitä on pelattu käytännössä iät ja ajat. Se on rantautunut myös internettiin ja nettipokerin suosio alkoi kasvaa jos 90-luvun puolella. Vaatimaton tekniikka pystyi vastaamaan nettipokerin tarpeisiin, jolloin pelaaminen sujui melko jouhevasti. Suosio sai todellista tuulta allensa 2000-luvun alussa, jolloin nettipokerien tarjonta lähti suureen kasvuun.

2000-luvun alun huippuvuosista on tultu hieman alas, jolloin esimerkiksi Yhdysvaltojen lainsäädäntö alkoi puuttua rahapelien toimintaan. Pelin taso tuli myös yhä kovemmaksi, jolloin moni pokerin ammattialainen sai vastuksekseen vähintään oman tasonsa pelaajan, jolloin moni ammattilainen on menettänyt arvonsa pokerissa.

Takapakista huolimatta, jotkut asiat ovat kuitenkin nettipokerin saralla edistyneet. Netin pokerihuoneissa voi nauttia laadukkaista ja vakaista ohjelmista ja ne tarjoavat usein pelaajalle ensiluokkaisen kokemuksen. Pelien valikoima laajenee lähes koko ajan ja niitä on tarjolla paljon myös suomalaisille pelaajille. Nettipokeria voi pelata sekä tavallisen verkossa toimivan kasinon parissa, sen lisäksi sitä voi kokeilla myös livekasinoissa, jotka tarjoavat peliin autenttisen tunnelman.

Opettele nettipokerin säännöt

Pokeri sisältää lukuisia eri variaatiota, joista yksi tunnetuimmista on Texas Hold’em. Aloittelevan pelaajan on hyvä kokeilla kyseistä peliä, koska sen suosion ansiosta siitä löytyy paljon avoimia pelejä ja muuta tarjontaa. Se on myös helppo oppia, mikä antaa aloittelijalle mahdollisuuden tutustua pokerin maailmaan.

Texas Hold’em tunnetaan niin sanottuna community card -pelityyppinä, jolloin siinä on kuvapuoli ylöspäin jaettavia yhteisiä kortteja ja pelaajan omia kortteja. Pelin korotukset voivat olla joko rajoitettuja tai rajoittamattomia, joista viimeisintä no limit -peliä pelataan suurimmissa turnauksissa, kuten World Poker Tour -turnauksissa.

Pelipöydän ääreen kokoontuu yleensä vähintään kaksi ja enintään kymmenen pelaajaa ja jakajina toimivat tyypillisesti pelaajat itse. Jakovuoro kiertää pelaajalta toiselle tai pelissä voi olla mukana myös erillinen jakaja. Nettipokerissa jako tapahtuu yleensä automaattisesti ohjelmoituna.

Kaikille pelaajille jaetaan alussa kaksi korttia, jotka molemmat ovat kuvapuoli alaspäin. Pelaajat eivät paljasta omia korttejaan muille pelaajille, vaan tässä vaiheessa suoritetaan ensimmäinen panostuskierros. Jatkossa tehdään myös uusi panostuskierros jokaisen jaon välillä.

Peliin jaetaan ensin kolme yhteistä korttia keskelle pöytää ja ne ovat kuvapuoli ylöspäin. Tämän jälkeen jakoon tulevat neljäs ja viides yhteinen kortti. Jokainen pelaaja näkee siis kyseiset kortit ja niiden avulla jokainen pelaaja myös muodostaa niistä viiden kortin kätensä yhdessä kahden oman korttinsa kanssa. Pelaaja voi valita jokaisella kierroksella päätöksen kolmesta vaihtoehdosta. Hän voi maksaa, korottaa tai luovuttaa ja nämä termit on hyvä opetella myös englanniksi, koska nettipokerin ohjelmistot toimivat usein sillä kielellä.

Nettipokerin voittaja voi ratketa usealla tavalla

Nettipokerissa voi voittaa monella eri tavalla. Jos pelissä kaikki paitsi yksi luovuttaa, tulee jäljelle jääneestä pelaajasta pelin voittaja. Tämä tilanne on Texas Hold’emissä hyvin yleinen, mutta jos pelissä on viimeisen panostuksen kierroksen jälkeen vähintään kaksi pelaajaa, voittaa se pelaaja, jolla on parhaan viiden kortin pokerikäsi ja ne arvioivat tyypillisten pokerikäsien arvojen mukaisesti.

Pelaajalla, jolla on paras käsi, vie koko potin, mutta useamman pelaajan samanarvoinen käsi on myös mahdollista. Tällöin näiden käsien omaavat pelaajat jakavat voittopotin tasan.

Netissä voi pelata Texas Hold’emin lisäksi myös muun muassa Omahaa ja ne molemmat muistuttavat toisiaan muutamalla pienellä poikkeuksella. Omahassa pelaajille jaetaan kahden kortin sijasta neljä korttia ja omasta kädestä saa käyttää kuitenkin ainoastaan kahta korttia ja pöydän korteista kolmea. Omaha-peleissä käytetään aina “pot limitiä”, jossa suurin mahdollinen korotus vastaa potin suuruutta.

Kasinot
4,0 rating
BitStarz on palkittu, turvallinen kryptovaluutta- ja pelaajaystävällinen onlinekasino.
4,0 rating
Casino Universe on N1 Interactive Limitedin niin sanottu Pay N Play -kasino, joka avattiin vuonna 2020.
4,0 rating
Neon54 Online Casino on uusi onlinekasino, joka tuo uutta ilmettä ja uudenlaisen pelaajakokemuksen uudenlaisilla ja käyttäjälähtöisillä kotisivuillaan.
4,5 rating
Numero kahdeksan tunnetaan monissa kulttuureissa onnennumerona.
4,0 rating
GGPoker on yksi maailman suurimmista onlinepokeripalveluista.