Pokerin maailmassa liikkuu monenlaista tarinaa ja kaikkein mielenkiintoisimpia ovat varmastikin tarinat suurista voitoista. Tässä artikkelissa käydään läpi näitä suurimpia voittoja, mutta luodaan aluksi katsaus pokeriin lajina. Lähdetään liikkeelle siitä, että miksi pokeri on niin seurattu laji tällä hetkellä.
Internet tuo pokerin kaikkien ulottuville
Yksi keskeisistä muutoksista mikä on muuttanut pokerin saatavuuden ja helpottanut sen seuraamista, on internet. Netti on kehittynyt todella nopeaa tahtia, mikäli vertaamme tilannetta esimerkiksi aikaan kolmisenkymmentä vuotta sitten. Netti oli hidas, mutta on syytä huomata, että myös ensimmäiset nettikasinot ilmaantuivat noihin aikoihin nettiin. Ne siis olivat nopeasti omaksumassa uutta teknologiaa. Nettikasinot kehittyivät todella nopeaa tahtia ja nettipokerin pelaaminen oli yksi keskeisistä aktiviteeteista, joita nettikasinot tarjosivat. Tärkeää on huomata, että nykyään ei ole pakko edes rekisteröityä nettikasinolle kokeillakseen pokeria. Esimerkiksi näillä pikakasinoilla pelataan ilman pelitilin luomista. Tämä luonnollisesti alentaa kynnystä pokerin kokeilemiseen internetissä. Tämä oli kuitenkin luultavasti vain yksi monista syistä, miksi pokerin suosio on ollut korkealla. Pokeri onkin nettikasinoiden toiseksi suosituin peli, sen edelle yltävät ainoastaan kolikkopelit.
Pokerin suosio on kovaa monesta syystä
Internetin mahdollistama pelaamisen helppous oli varmasti siis yksi syy sille, että Suomessa nähtiin 2000-luvulla todellista pokeribuumia. Esimerkiksi Blackjack tuli varmasti monelle tutuksi. Eikä pokerin pelaaminen toki siihen loppunut, vaan se on toimintaa, joka jatkuu edelleen aktiivisena. Tämä kertoo siitä, että syyt pokerin suosion taustalla ovat moninaiset. Oma osansa on varmasti myös medialla, joka on kirjoitellut aina silloin tällöin pokeriturnauksista. Lisäksi media on tehnyt juttuja suomalaisista pokeriammattilaisista, kuten Henri Koivistosta. Lisäksi se, että jotkut julkkikset harrastavat pokeria, pitää lajin varmasti ihmisten mielissä ja median huomiota yllä. Tämän lisäksi yksi varma keino saada pokeri otsikoihin on napata pelissä isotYhdysvalloissa pelattiin maailman suurin pokeripotti – MTVuutiset.fi voitot.
Missä ne suurimmat pokerivoitot sitten voitetaan
Moni saattaa pohtia, että missä ne suurimmat pokerivoitot sitten voitetaan. Isoja voittoja voi saada turnauksissa, mutta myös käteispeleissä pienissä pöydissä. On syytä muistaa, että turnaukset ovat hyvin erilaisia, mitä tyyppeihin tulee, jos vertaamme niitä käteispeleihin. Keskeinen ero on se, että turnauksiin osallistuu jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä, kun käteispeliä puolestaan pelataan ainoastaan pienissä pöydissä. Tästä huolimatta molemmissa pelityypeissä on napattu kotiin uskomattoman isoja summia. Lähdetään siis purkamaan listaa kaikkien aikojen isoimmista voitoista.
Pokerin suurimmat voitot
Kaikkien aikojen suurimpien pokerivoittojen lista on komeaa luettavaa ja saa jokaisen pokerin seuraajan hieraisemaan silmiään.
Suurin potti: Antonio Esfandiari turnauksessa Big One For One Drop 2012
Tämä voitto on todellakin omaa luokkaansa, vaikka olemme nähneet monia hienoja ja komeita potteja. Ei ehkä pitäisi olla yllättynyt siitä, että tähän temppuun kykeni entinen taikuri! Kyseessä on Antonio Esfandiari, joka on iranilaissyntyinen pokeriammattilainen. Hän onnistui samalla lyömään joukon pokerin supertähtiä ja tämä nostaa suorituksen arvoa entisestään. Voittopotin summa oli hulppeat 18,3 miljoonaa dollaria. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin turnausvoitto.
Temppu tapahtui vuonna 2012 ja kyseessä oli kolme päivää kestänyt Big One for One Drop hyväntekeväisyysturnaus. Sen oli keksinyt järjestää tunnetun kanadalaisen Cirque de Soleil sirkuksen perustaja Guy Laliberte. Turnauksessa oli mukana peräti 48 pelaaja. Pääsymaksu ei ollut ihan pieni, sillä jokainen joutui maksamaan miljoona dollaria päästäkseen mukaan turnaukseen. Maksut oli järjestetty niin, että 5,3 dollaria annettiin One Drop -nimiselle hyväntekeväisyyssäätiölle, joka kertoi käyttävänsä rahat mm. Hondurasissa, Haitissa, Intiassa ja Nicaraguassa toteutettaviin hankkeisiin. Säätiö työskentelee puhtaan juomaveden saamisen edistämiseksi globaalisti. Pokeria pelattiin siis hyvän asian edistämiseksi!
Hauskana faktana mainittakoon, että turnaukseen osallistui myös suomalainen Jens Kyllönen, mutta joutui tällä kertaa maksumieheksi, sillä hän oli yksi ensimmäisistä pudonneista.
Toiseksi suurin potti: Elton Tsang, turnauksessa Big One For One Drop Extravaganza 2016
On syytä mainita, että Big One for One Drop on itse asiassa suurin turnaus, mitä pokerin maailmasta löytyy. On myös epätodennäköistä, että sitä suurempaa turnausta olisi tulossa tulevaisuudessa. Näitä hyväntekeväisyysturnauksia (miljoonan dollarin osallistumismaksusta 111 111 dollaria annetaan hyväntekeväisyyteen) on järjestetty vuodesta 2012 eteenpäin ja vuonna 2016 siitä järjestettiin itse asiassa pari erilaista versiota: toinen niistä sijoittui Monacon Monte Carloon.
Siellä voiton vei aasialaistaustainen kanadalainen Elton Tsang, joka nappasi mukaansa uskomattomat 12,2 miljoonaa dollaria. Turnaukseen osallistui ainoastaan 28 pelaajaa, mutta koska buy-in on niin tyrmäävä, ovat voitotkin isoja!
Kolmanneksi suurin potti: Jaime Gold, turnauksessa WSOP Main Event 2006
Tämä voittopotti tulee pokeribuumin suuruuden kulta-ajoilta! Listalla kolmantena oleva potti voitettiin vain pari vuotta sen jälkeen, kun Chris Moneymaker oli paukauttanut pokeribuumin käyntiin nappaamalla kirjanpitäjän taustalla WSOP:stä 2,5 miljoonaa pantuaan sisäänostoihin ainoastaan 86 dollaria. On kuitenkin mahdollista, että Jamie Gold nappasi WSOP:n voiton nimiinsä, silloin kuin kaikki juuri eniten halusivat sen voittaa. Voittopotti nousi 12 miljoonaan dollariin siksi, että laji oli ehtinyt vetää puoleensa innokkaita pelaajia.
Potti numero neljä: Hossein Ensan, turnauksessa WSOP Main Event 2019
Nelospaikalle listallamme on Hossein Ensan. Voiton ajankohta saattaa yllättää, sillä pokerivoittojen kulta-aikaa elettiin suunnilleen kymmenen vuotta sitten. Tämä voitto on kuitenkin hieman tuoreempi ja se on vuodelta 2019. Hossein Ensan osallistui World Series of Poker -pääturnaukseen kyseisenä vuonna. Turnauksessa kokonaispalkintosumma nousi uskomattomasti yli 80 miljoonaan dollariin ja voittajan osuus tästä potista oli mukavat 10 miljoonaa. Tämän nappasi siis 55-vuotias saksalainen Hossein Ensan. Häntä voi luonnehtia yllätysnimeksi ja iäkkääksi voittajaksi, sillä edellisen kerran turnauksen päävoitto on mennyt tätä ikäluokkaa olevalle herralle parisenkymmentä vuotta sitten. Ikä on kuitenkin vain numero, sen Ensan osoitti voitollaan.