Pokeista löytyy variaatioita ja erilaisia pelitapoja moneen makuun. Mukaan mahtuvat käteispelit, turnaukset, Texas Hold´em, Omaha ja monia muita.
Ja sitten on strippipokeri, joka tunnetaan tuttavallisemmin nimellä räsypokka.
Räsypokka on tuttu elokuvista ja pop kulttuurista. Suomessa 2000-luvun alussa sille jopa omistettiin oma myöhäisillan TV-ohjelma SubTv:llä Jaajo Linnonmaan juontamana. Ja kyllä, ohjelmassa pelattiin aitoa räsypokkaa kahden naisen ja kahden miehen voimin. Häviäjät joutuivat riisuuntumaan ilkosilleen TV-kameroiden edessä. Innokkaita pelaajia oli tuolloin jopa jonoksi asti molempien sukupuolten osalta.
Räsypokka on kieltämättä kiehtova pokerivariaatio, jonka parissa pelatut pelit yltävät legendaarisiin muistoihin asti. Miksipä et siis järjestäisi ystäviesi tai jopa uusien tuttavuuksien kesken räsypokkaturnausta.
Mitä strippipokeri oikein on?
Strippipokerin eli räsypokan perimmäinen tarkoitus on rentoutua ja pitää hauskaa. Se on vapauttava ja ilmapiiriä keventävä tapa viettää iltaa tuttujen ja tuntemattomien kesken. Kyseessä ei ole vakavamielinen kilpailu, jossa noudatetaan tiukkaa etikettiä. Räsypokkaa pelatessa ei tarvitse niinkään osata strategioita, vaan on osattava rentoutua ja antaa pelin viedä mukanaan. Muutamia vinkkejä kannattaa noudattaa mukavan räsypokkaillan järjestämiseksi.
Tavoitteena pelissä on saada vastustajat riisuuntumaan yksi vaate kerrallaan kunnes mitään vaatetta ei enää ole riisuttavana. Bluffaaminen saattaa siten olla pelin edetessä sitä vaikeampaa mitä vähemmän on enää paljasta ihoa peittävää vaatetusta päällä, sillä tiedostamattomia vartalonliikkeitä on vaikeampi piilotella.
Peliin osallistuvien pelaajien tulisi pystyä nauttimaan pelistä vaikka oma vaatetus olisi vähentynyt. Ketään ei kannata yrittää pakottaa peliin mukaan. Vaikka suomalaiseen kulttuuriin kuuluukin esimerkiksi saunominen alasti vieraiden ihmisten läsnä ollessa, eivät kaikki välttämättä kykene rentoutumaan räsypokan parissa.
Todellisia häviäjiä ei tässä pelissä ole niin kauan kuin tunnelma saadaan pidettyä hilpeänä.
Miten valmistautua räsypokkaan?
Räsypokkaan tarvitaan useampi pelaaja, mikä on luultavasti suurin haaste pelin järjestämisessä. Kaksistaan voi toki pelata, mutta neljästä kuuteen samanhenkistä pelaajaa olisi ideaalinen lukumäärä. Erillistä yleisöä ei pääsääntöisesti suositella, vaan jokaisen paikallaolijan olisi hyvä olla mukana pelissä ja siten tunnelmaa luomassa aktiivisesti.
Strippipokerin säännöt kannattaa pitää yksinkertaisina ja rentoina. Sääntöjen sijaan kannattaa pelaajille puhua rennommin pelitavasta ja toimintaohjeista. Yhdessä voidaan ennen peliä sopia kunkin vaatteen ja asusteen arvo. Ovatko esimerkiksi sukat yksi vaate vai vastaako kummankin jalan sukka erillistä vaatetta ja lasketaanko rannekello ja korut vaatteiksi? Näistä on hyvä sopia ennen pelin aloittamista väärinymmärrysten välttämiseksi.
Sopiva pokerivariaatio strippipokeriin
Räsypokassa pelattava pokerivariaatio kannattaa pitää mahdollisimman yksinkertaisena. Viiden kortin pokeri on paras valinta räsypokkaan. Tällöin jokaisen osallistujan tarvitsee vain tietää erilaisten pokerikäsien arvojärjestys eikä harvemmin pokeria pelaavillakaan ole tällöin ongelmia ymmärtää pelin kulkua.
Käytännössä jokaiselle pelaajalle jaetaan viisi pelikorttia, joita ei näytetä toisille pelaajille. Jokainen voi kertaalleen vaihtaa kädessä olevia kortteja haluamansa määrän ja pelaajalle jaetaan tilalle uudet kortit pakasta. Tämän jälkeen jokainen näyttää korttinsa ja paras pokerikäsi voittaa kierroksen.
Voittajan määrittämisen jälkeen voidaan toimia muutamalla eri tavalla, jotka ovat seuraavat:
- Voittaja saa pitää vaatteensa, mutta kaikkein muiden on riisuttava yksi vaatekappale.
- Vain heikoimman käden omaa joutuu riisumaan yhden vaatekappaleen.
- Voittaja määrittelee, kuka joutuu riisumaan yhden vaatekappaleen.
Keskimmäinen vaihtoehto tekee pelistä pisimmän ja on yleensä paras vaihtoehto, mutta voi olla myös kutkuttavaa lisähauskuutta, jos kierroksen voittaja voi valita kuka joutuu luopumaan vaatekappaleesta.
Yhteenveto
Räsypokka on tarkoitettu hauskanpitoon tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Kukaan ei saisi tuntea oloaan vaivautuneeksi räsypokkaa pelatessaan. Hyvä tunnelma sekä ruoka- ja juomatarjoilu takaavat mukavan räsypokkaillan, jota osallistujat muistelevat lämpimästi vielä vuosia myöhemmin. Onnistunut räsypokkailta vaatii vain hieman vaivaa, mutta paljon iloista mieltä.