Pokeri Uutiset

World Series of Poker täyttävät pokeri uutiset lähipäivinä

World Series of Poker on pokerin maailmanmestaruudesta kisattava turnaus. Se koostuu kymmenistä satelliiteista eli karsintakilpailuista, joita pelataan ympäri maailmaa. Karsintakilpailuissa jo pelataan merkittävistä rahoista, mutta rahan lisäksi on jaossa myös pelipaikka semifinaaleihin ja lopulta finaalipöytään. Kiertue on ollut menestys vuosittain, mutta nyt maailmalla vallitsevan pandemiatilanteen takia se tänä vuonna jouduttiin pelaamaan hybridimallilla, jossa iso osa peleistä on pelattu netissä. Pokeri uutiset on syksyn aikana seurannut tämän turnauksen kehittymistä tarkkaan, koska pelaajat ovat joutuneet nopeasti opettelemaan uudenlaisen toimintatavan tähän pokerin kuninkuuskilpailuun.

  • Turnauksen aloituspäivän pystyi pelaamaan 16.8 – 30.8.2020.
  • Seuraavalle päivälle etenivät kaikki, joilla oli vielä pelimerkkejä jäljellä.
  • Turnauspäivän lopussa aina joku putosi pois.
  • Turnausta jatkettiin, kunnes finalistit olivat selvillä.

Turnauksen ensimmäisen päivän pelaamiseen oli varattu 2 viikkoa aikaa, koska tätä titteliä havittelee niin harrastajat kuin ammattilaiset ja osallistujia on paljon. Osa on voinut voittaa lipun turnaukseen, osa on ostanut lipun, mutta kaikilla on kuitenkin sama tavoite. Päästä mahdollisimman pitkälle ja päästä monien karsintojen kautta pelaamaan WSOP:n Main Eventissä, joka pelataan Las Vegasissa. Main Eventiin pääsee osallistumaan vain aiemmat turnaukset voittaneet pelaajat. Myös suomalaiset ovat pärjänneet turnauksissa ja Main Eventiin asti on yltänyt muun muassa Juha Helppi viimeksi 2019.

Myös vuonna 2020 on nähty suomalaisia WSOP-turnauksessa

WSOP-turnausta pelattiin pitkin syksyä ja maailmanmestaruutta oli alussa jahtaamassa peräti huimat 674 nimeä. Turnaus oli siis varmasti rankka ja finaaliin pääseminen erityisen haastavaa. Lehdet ympäri maailman uutisoivat turnauksesta lähes reaaliajassa. Kun karsinnat oli tehty, niin alkueristä lähti myös kaksi suomalaista tavoittelemaan yli 1,5 miljoonan dollarin hulppeaa palkintoa ja ylimääräistä miljoonaa sekä maailmanmestaruustitteliä. Suomalaiset pelasivat nimimerkeillä MickeyM ja Jarttu84 pelasivat jatkopaikasta Rozvadoviin, joka pelattiin 15. joulukuuta liveturnauksena ilman yleisöä ja pandemian aiheuttamat haasteet ja rajoitukset huomioiden sekä pelaajien terveyttä unohtamatta.

MickeyM:n ja Jarttu84:n matka kohti WSOP Main Eventiä kuitenkin loppui tähän ja he eivät nyt tänä vuonna päässeet tavoittelemaan maailmanmestaruutta USA:n WSOP-voittajaa vastaan Las Vegasissa. Tämä maailman huippujen kohtaaminen pelataan perinteisesti Las Vegasin Rio-kasinolla ja kohtaaminen on 30.12.2020 liveturnauksena, mutta pandemiasta johtuen yleisö seuraa näiden kahden mittelöintiä toisistaan suoratoistolähetyksen välityksellä netistä tai televisiokanavilta. Suomalaiset ovat jo pitkään, lähes vuosittain, olleet tavoittelemassa paikkaa finaalipöydistä. Varmasti suomalaisnimiä tullaan näkemään WSOP-turnauksissa myös jatkossakin ja todennäköisesti jo vuoden päästä. Suomalaiset kun tykkäävät pokerista.

World of Series Main Event finalistit Rozvadovissa

Finaalissa ei siis nähty suomalaisia, mutta monia muita mielenkiintoisia nimiä kyllä. Finaalin voitti Damian Salas Argentiinasta ja finaalissa nähtiin latinolaisuutta enemmänkin, sillä toiseksi tuli Brunno Bottero Brasiliasta, Manuel Ruivo tuli kolmanneksi, neljäntenä Ramon Miquel Munoz Espanjasta. Viidentenä oli Marco Streda Sveitsistä, kuudennen sijan sai Dominykas Mikolaitis Liettuasta, seitsemäntenä oli Stoyan Obreshkov Bulgariasta ja kahdeksanneksi tuli Hannes Speiser, Itävallasta. Seuraavaksi Salas tapaa sitten USA:n WSOP-mestarin kaksintaistelussa, joka pelataan joulukuun lopussa liveturnauksena Las Vegasissa. Tämän jälkeen on pokerin kuninkuus vuodelle 2020 selvillä.

  • Damian Salas, Argentiina
  • Brunno Botteon, Brasilia
  • Manuel Ruivo, Portugali
  • Ramon Miquel Munoz, Espanja
  • Marco Streda, Sveitsi
  • Dominykas Mikolaitis, Liettua
  • Stoyan Obreshkov, Bulgaria
  • Hannes Speiser, Itävalta

Pokeri uutiset ei vielä tiedä USA:n WSOP-mestaria

Sunnuntaina 13. joulukuuta aloitettiin USA:ssa WSOP Main Event -turnaus ensimmäisellä päivällä. Maanataina 14. joulukuuta pelattiin toinen päivä, niin että jäljelle jäi vain 9 pelaajaa, jotka kohtaavat toisensa 29. joulukuuta ja ottavat toisistaan mittaa voittaakseen USA:n mestaruuden. Tämä mestari pelaa jo heti 30. joulukuuta Euroopan turnausten voittajaa, Damian Salasia vastaan kaksinpelin, jolloin selviää kuka on pokerin maailmanmestari. USA:n ensimmäisellä päivällä pelaajia oli huimat 705, joista 71 jatkoi toiselle päivälle ja pelaamaan finaalipöytäpaikasta. Toiselta päivältä finaalipöytään lähtevät seuraavat 9 pelaajaa taistelemaan USA:n mestaruudesta.

  • Joseph “kolebear” Hebert
  • Shawn “shades927” Stroke
  • Ryan “Hagzzz021” Hagerty
  • Ye “YUAN365” Yuan
  • Michael “geNet1x_” Cannon
  • Gershon “jets613” Distenfeld
  • Ron “Samthedog76” Jenkins
  • Upeshka “gomezhamburg” De Silva
  • Harrison “Harrisond33” Dobin

WSOP Main Event -turnauksessa yhteensä 1 379 osallistujaa

USA:n karsinnoissa on ollut mielenkiintoisia käänteitä, sillä pelien taso on ollut todella kova ja isoja nimiä on ollut riitämiin, joista moni on joutunut jo jäämään finaalin ulkopuolelle. Se varmasti harmittaa pelaajia, mutta kyseessä on ammattilaiset, joten he myös tietävät häviön kuuluvan pelin luonteeseen. Ja he varmasti tavoittelevat mestaruutta ensi vuonna. Joulukuun lopussa pelattavasta kaksintaistelusta tulee sinänsä mielenkiintoinen, että vastakkain ovat päätyneet mestarit kahdesta isosta turnauksesta, joissa osanottajia on yhteensä ollut 1 379. Osallistujamäärä on huikea ja samaa voi odottaa myös mestarien taistosta.

Järjestäjät, pelaajat ja yleisö jo odottaa liveturnauksia ensi vuonna

Kaikki toivovat, että ensi vuonna päästäisiin jo pelaamaan normaalisti WSOP-turnaus liveturnauksina. Niin järjestäjät, pelaajat kuin yleisökin. Vaikka WSOP Main Eventin liveturnauksia on voinutkin seurata suorana tai lähes suorana netin kautta, niin turnauksen tunnelma on jäänyt puuttumaan. TV-lähetyksiä on jouduttu karsimaan vallitsevan tilanteen takia, joten netin suoratoistopalvelut ovat olleet myös kovilla turnauksen aikana. Netissä pelatut karsinnat ovat varmasti houkuttaneet monia pokerin harrastajia haastamaan maailman isoja nimiä, mutta näin iso turnaus vain toimii parhaiten livenä, kuten se on ollut jo 1970-luvulta lähtien.

WSOP Main Event tulee täyttämään pokeri uutiset loppu vuonna

Koska USA:n WSOP Main Eventin finaali on vielä pelaamatta, niin joudumme vielä odottamaan lopullisia tuloksia joulukuun lopulle ja vasta juuri ennen kahden mestarin taistelua saamme tietää kenet Damian Salas kohtaa. Vedonlyöntisivustot varmasti tulevat listaamaan tämän finaalin ja laskemaan odotuksia ja kertoimia USA:n finaalista kuumeisesti. Taso on niin kova, että jos itse aikoo jotain veikkauksia asiasta tehdä, niin kannattaa perehtyä vedonlyöntisivujen analyyseihin. Samoin kahden mestarin kohtaamisesta varmasti avautuu vedonlyönti omilla kertoimillaan ja se tuleekin olemaan mielenkiintoinen kohtaaminen, tuli vastaan sitten kuka tahansa USA:n finalisteista.

Kasinot
5,0 rating
5,0 rating
4,3 rating
4,0 rating
4,5 rating